Pienikin lukutuokio päivässä rauhoittaa ja virkistää - ja on suuri ilonaihe niin lapselle kuin aikuiselle. On hienoa, jos kirjat ja lukuhetket kuuluvat luontevasti lapsen jokaiseen päivään jo silloin, kun hän on pieni! Lapselle kehittyy läheinen suhde kirjoihin, ja hän tarttuu niihin mielellään myös isompana ja omin päin. Lapselle lukeminen siivittää elinikäisen lukuharrastuksen!
- Lapsi, jolle on juteltu ja luettu paljon hänen ensi hetkistään lähtien, on viisivuotiaana kuullut miljoonia sanoja enemmän kuin lapsi, joka ei ole saanut iloita runsaista luku- ja jutteluhetkistä. Varhaislapsuuden yhteisillä hetkillä on valtava merkitys, joka heijastuu lapsen myöhempään elämään.
- Mitä enemmän vanhemmat lapselle lukevat, sitä ilmeikkäämmin lapsi kertoo myös omia juttujaan: hänen puheessaan ja kielessään on paljon sävyjä ja ilmauksia. Luetut kirjat heijastuvat hänen ajatteluunsa, kuvitteluunsa ja leikkeihinsä. Myönteisten kokemusten kehä ruokkii itseään: tarinat ja leikit ovat elämyksiä täynnä ilonaiheita!
- Lapsen ulottuvilla pitäisi aina olla kirjoja. Hän oppii pian valitsemaan kirjapinosta tai –korista suosikkinsa. Tutkimusten mukaan kodissa olevien kirjojen määrä on suoraan verrannollinen lapsen kielen kehitykseen.
Lue lapselle innostavalla tavalla
Valitse oikea kirja oikealla hetkellä
Lue tutkijoiden ajatuksia lapselle lukemisen huvista ja hyödystä