Vaukirjan joulukilpailu: Jouluiset puuhat lasten kanssa

Vaukirjan joulukilpailu: Jouluiset puuhat lasten kanssa

Vaukirjan joulukuun kilpailussa kyselimme, mikä on joulun alla hauskinta tekemistä lasten kanssa. Saimme valtavan määrän vastauksia ja vinkkejä mukavista joulupuuhista. Joulua odottaessa aika ei käy pitkäksi! Suosituimpia joulunajan tekemisiä ovat pipareiden leipominen, joulukirjojen lukeminen ja joululaulujen laulaminen – sekä tietysti korttien ja koristeiden askartelu, kuusen ja koko kodin koristeleminen, tonttujen jälkien etsiminen ja yhdessä leikkiminen. Ja kun lunta sataa taivaan täydeltä, mikään ei voita pulkkamäkeä ja punaisia poskia, lumileikkejä ja lumiukon rakentelua!

HAUSKIMMAT Jouluiset puuhat OVAT IHANIA JOULUMUISTOJA

Jouluiset tarinat kuuluvat useimmissa perheissä mukaviin joulumuistoihin. Monelle äidille ja isälle on tärkeintä viettää aikaa lapsen kanssa kaikessa rauhassa, jutella ja kuunnella lapsen ajatuksia.

Puolivuotias Iina katselee mieluiten lumisadetta ikkunasta ja kuuntelee joululauluja. 2-vuotiaan Miikan perheessä on kolmen L:n sääntö: Leikkiä yhdessä, leipoa herkkuja ja lukea sylikkäin! Heidi-äidin ja Emilia-tytön mielestä on ihanaa peuhata lumessa. Maarit ihastelee Veera-vauvansa kanssa jouluvaloja ja nauttii läheisyydestä. Marko-isästä on kivaa päästä lasten pikkujouluihin ja katsella jouluaiheisia dvd-elokuvia. Heidi ja Nea-tyttö laittavat tonttulakit päähän ja odottavat yhdessä joulupukin tuloa – mikäs sen hauskempaa!

Johanna maalaa Jesse-pojan kanssa sormiväreillä, hiihtää ja pulkkailee. Päivi-äidin mieluisia puuhia ovat kävelyt pimeässä talvi-illassa, lukeminen ja yhteiset hetket lasten kanssa sohvalla hyvän elokuvan parissa.

Pieni Peppina-tyttö ihmettelee lepattavia jouluvaloja ja katselee, kun isot sisarukset leipovat piparitaloja. 1-vuotias Anna-Kerttu piirtelee mielellään – vaikka vessanpöntön kanteen – ja leikkii ABC-magneeteilla. Pienen Jasmin-tytön kotona onkin hauskoja joulupuuhia, sillä koko perhe valmistelee jouluesityksiä lauluineen, runoineen ja leikkeineen ja tekee nukketeatteria. 4 kuukauden ikäistä Heidiä ilahduttaa kaikkien läheisten tonttuilu, 7 kuukautta vanha Jereä taas lumiukkojen teko. 1-vuotias Ilmari loruttelee ja lauleskelee mielellään. Kolmen kuukauden ikäinen Vilho nauttii erityisesti takkatulen lämmöstä. 3-vuotias Markus leipoo mielellään ja leikkii tontunetsimisleikkejä. 2-vuotias Saga tykkää leipomisen lisäksi piiloleikeistä ja saunomisesta!

Valtteri, Nuutti ja Emilia koristelevat mielellään omaa kotia jouluisaksi. Vajaan vuoden ikäinen Ida-Lotta lukee Hiirten joulua, maistelee piparia ja kuuntelee joululauluja. 1,8 kuukauden ikäinen Lassi tekee lumilyhtyjä. 1-vuotiaat Tatu ja Samukin rakastavat jouluvalmisteluja kotona.

Sisarukset Rebekka ja Riku katselevat taivaalta tähtiä ja kuuta. Netan kotona tunnelmoidaan oikein monien kynttilöiden valossa. 7 kuukauden ikäinen Linda tahtoo kotiin paljon tonttuja! Heidi tanssii Jasmine-vauvan kanssa joululaulujen tahtiin ja käpertyy sohvalle lukemaan vauvalle jouluisia kirjoja. Paula köllii Ohto-vauvan kanssa sängyllä kikattamassa. Angus tanssii, Jere ajelee moottorikelkalla, Dome kuuntelee joululauluja, Kati ja Milla-tyttö vain nauttivat rauhasta ja yhdessäolosta. 9-kuukautinen Joonatan kuuntelee mielellään tarinoita joulupukista.

2-vuotiaan Veetin jouluun kuuluu jännittävä kuusenhakuretki. 1-vuotias Anniina pääsee ajelemaan mönkijällä! 3-vuotias Tarmo seikkailee metsässä taskulampun kanssa, 2-vuotias Amelia tekee jouluenkeleitä ja auttaa jouluruokien valmistuksessa.

Senjan kotona tehdään joulukalenteritkin itse! 4-vuotias Mea askartelee lumihiutaleita paperista ja rakentaa majan, jota koristavat jouluvalot. Julius ja Diana ahkeroivat palapelien ja legojen parissa. 4-vuotias Katariina kirjoittaa tietysti joulupukille kirjeen!

Eliaksen mielestä herkuttelu ja matkustelu kuuluvat joulunviettoon. Niila lukee kirjoista, mikä se joulu oikein on. Ainoliina loikoilee mielellään kaikessa rauhassa kirjojen parissa, ja Jemina nauttii askartelun lomassa mieluiten lämmintä kaakaota. Nyt kaikki joulunviettoon!

Onnettaren suosikki oli Titta Talonen ja lapset Peppi ja Taavi. Titan ja lasten lempipuuhia ovat pipareiden leipominen, joulukirjojen lukeminen ja koulukalenterin luukkujen avaaminen. Titan perhe saa palkinnoksi 10 vauhdikasta Vaukirjaa. Kiitos kaikille osallistujille! Hyvää joulunaikaa!