Sadutus on vuorovaikutusta
"Kerro satu (tai tarina), juuri sellainen kuin haluat. Minä kirjoitan sen ylös sana sanalta, niin kuin sinä sen kerrot. Kun satu on valmis, minä luen sen sinulle, jotta voit korjata sitä, mikäli haluat."
Hyvä saduttaja kuuntelee innostuneesti ja kannustaa lasta jatkamaan tarinaa. Sadun kertoja päättää itse, mistä ja miten hän haluaa kertoa. Hän päättää myös siitä, mitä hän haluaa jättää sanomatta.
”Aikuiset kyselevät lapsilta paljon asioita, mutta usein he ohjailevat kysymyksillään lapsen kertomusta", sadutusmenetelmän kouluttaja, dosentti Liisa Karlsson toteaa. Sadutuksessa lapsi voi kertoa tarinoita sillä tavalla kuin itse haluaa. Saduttaja ei tee muutoksia lapsen kertomukseen. "Lapsilla on paljon kokemuksia, ajatuksia, mielipiteitä ja tietoa. Sadutus on leikinomaista ja sopii siksi hyvin lapsen kokemuksiin", Karlsson sanoo.
Karlssonin mukaan sadutus lisää lapsen itsetuntoa ja rohkaisee häntä ilmaisemaan itseään.
Kuka tahansa voi saduttaa, mutta sadun kertomiselle täytyy järjestää rauhallinen hetki ja varata aikaa, sillä tarinat eivät aina synny taikaiskusta. Sadutusta on käytetty eniten lasten kanssa, mutta sitä voi käyttää myös nuorten, aikuisten ja vanhusten parissa.
Suomalainen psykologi Monika Riihelä kehitti sadutusmenetelmän koulupsykologin työssään 1980-luvun alussa. Saduttaminen perustuu ajatukseen, että jokaisella iästä, sukupuolesta, kulttuurista tai muista taustatekijöistä riippumatta on sanottavaa ja että jokainen, myös pieni lapsi, osaa kertoa ajatuksistaan sadun muodossa.
Lapsen omien tarinoiden taikaa
Perheissä sadutus 
on mukava tapa saada lapsen ajatuksia ja tarinoita talteen. Kun äiti tai isä, mummi tai ukki kirjoittaa lapsen tarinoita muistiin, niistä on runsaasti iloa sekä kertomisen hetkellä että myöhemminkin. Lapsi saa kokea tarinankerronnan riemua. Omiin satuihin tallentuu hänen omaa historiaansa: hänen mielikuvitustaan ja ajatteluaan eri vaiheissa. ”Tämän sadun Pinja kertoi 2-vuotiaana.” Lapsesta on myöhemminkin kiinnostavaa kuulla ja lukea omia tarinoitaan. Lapsen tarinoista voi koota vaikka oman kirjan, johon lapsi voi itse piirtää kuvat.
Sadutus on myös tapa dokumentoida ja kirjoittaa muistiin lasten leikkejä ja lasten omaa kulttuuria. Sitä voivat käyttää paitsi vanhemmat ja opettajat myös tutkijat. Sadutus antaa lapsille mahdollisuuden ilmaista ajatuksiaan ja mielipiteitään ajankohtaisista asioista. Myös kriisin hetkellä on hyvä saduttaa: kuunnella sitä, mitä toinen haluaa tilanteesta kertoa.
Sadutus yhdistää ja lähentää lasta ja aikuista. Sadutus pysäyttää kiireen ja auttaa keskittymään olennaiseen. Saduttaja ja kertoja asettuvat hetkeksi, ikiaikaisten sadunkertojien tavoin, vapaasti kulkevan tarinan vietäviksi - toden ja mielikuvituksen rajamaille.
Sadutusmenetelmää on käytetty yli kaksikymmentä vuotta kymmenissä eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Englannissa, Sri Lankassa, Nepalissa, Kiinassa, USAssa, Keniassa, Ugandassa ja Etiopiassa. Menetelmää on sovellettu eri-ikäisten ihmisten parissa mm. kodeissa, neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, kirjastoissa, taidekasvatuksessa, sairaaloissa, vanhainkodeissa ja taidenäyttelyissä.
Kirjailija Leena Laulajaisen sanoin: ”Satu auttaa lasta kasvamaan ja vahvistaa hänen uskoaan itseensä ja omiin kykyihinsä. Aikuista satu auttaa uskomaan, että maailmassa on vilpittömyyttä, kauneutta ja mahdollisuus hyvään. ”