Teksti: Elina Syrjänen
Kuva: Maija Heikkilä
Heikkilän tytöt ovat innokkaita tarinoiden kuulijoita, joiden keskittyminen on sopivan kirjan kohdalle osuessa herpaantumatonta. Aina mieluisa kirja ei kuitenkaan löydy saman tien.
– Iltasatukirjojen valinnasta saattaa jo yksistään muodostua melkoinen prosessi, Mikko päivittelee.
Onneksi Ellin ja Veeran kirjamaut ovat kuitenkin hyvin samankaltaiset, ja molemmat ovat yhtä innostuneita lukutuokioista. Tarvittaessa kuitenkin Mikko hyödyntää erilaisia keinoja saadakseen tytöt keskittymään lukuhetkiin.
Kuvien katselu ja niiden tulkinta yhteisvoimin auttaa pitämään lasten keskittymistä ja mielenkiintoa yllä. Mikon konstit eivät kuitenkaan lopu tähän. – Varsinkin sopivilla äänenpainoilla ja tarinaan eläytymällä pienen yleisön saa kuuntelemaan korvat höröllä, Mikko vinkkaa.
Lukutapaansa Mikko kuvailee rauhalliseksi unohtamatta kuitenkaan voimakasta eläytymistä uusiin, hauskoihin ja jännittäviin asioihin. Tytöiltä saadun palautteen perusteella Mikko arvelee oman lukutyylinsä olevan tyttöjen suosiossa, muttei kuitenkaan tohdi sen kummemmin eritellä lasten Maija-äidin ja oman lukutapansa eroja.
Mikko ja Maija lukevat lapsilleen tasapuolisesti ja yhtä paljon. Päivittäisiin lukurutiineihin kuuluu aina iltasatu, mutta toisinaan tytöille luetaan myös ennen päiväunille menoa. Lisäksi tytöt muistavat usein itsekin vaatia erityisiä lukuhetkiä vanhemmiltaan.
Ellin ja Veeran suosikkilukemistoon kuuluvat niin prinsessasadut, Tatun ja Patun seikkailut, Muumit kuin Pekka Töpöhäntäkin. Mikon omia suosikkeja ovat sellaiset kuvitetut tarinat, joiden kesto on kuin räätälöity tyttöjen keskittymiskyvyn mittaiseksi.
– Omiin suosikkeihini kuuluvat kuvitetut tarinat, jotka kestävät noin 10-15 minuuttia. Jos tarina ei ole liian pitkä, ja se on sopivasti kuvitettu ainakin kiinnostavimpien kohtien osalta, niin silloin yleisö jaksaa keskittyä siihen sataprosenttisesti, Mikko analysoi.
Parasta lapsille lukemisessa on Mikon mielestä yhdessä tekeminen ja ne hetket, jolloin lapset keskittyvät lukuhetkiin täysin.
Mikko arvelee, että Ellin ja Veeran mielestä parasta isän kanssa jaetuissa lukuhetkissä on uusien asioiden oppimisen lisäksi yhdessä isän kanssa touhuaminen.
Lue lapselle innostavalla tavalla