Herätä lapsesi innostus matematiikkaan!
Lukumäärät, lukusanat, numeromerkit ja monet muut matemaattiset käsitteet ovat osa lapsen arkipäivää. Lapset heittävät noppaa ja laskevat, lajittelevat ja järjestelevät ja ovat kiinnostuneita iästä, koosta, määrästä ja muodosta. Lasten lukuintoa ja lukemisen opettelua on painotettu jo pitkään. Kuitenkin myös matemaattisten taitojen kehittyminen vaatii huomiota, jotta voisimme luoda näiden taitojen kehittymiselle parhaat edellytykset. Ensi numeroni 123 -sarja on erinomainen apuväline tukea lapsen luontaista uteliaisuutta kaikkea numeroihin liittyvää kohtaan, jota hän tapaa arkipäivän tilanteissa. Sarjassa lapset tutustuvat lukuihin ja laskemiseen viihdyttävien tarinoiden, hauskojen pelien ja tehtävien avulla. Siitä on iloa ja hyötyä lapselle tässä ja nyt – ja samalla se antaa hyvän perustan myöhempää oppimista varten!
 |
Elin Kirsti Lie Reikerås on yliopiston matematiikan lehtori ja on toiminut Ensi numeroni 123 -sarjan asiantuntijana ja toisena kirjoittajana. Hänellä on pitkä kokemus matematiikan soveltamisesta lapsen esikouluikään. |
Elin Reikerås on Ensi 123 -sarjan asiantuntija ja toinen kirjoittaja. Hän opettaa matematiikkaa Stavangerin yliopistossa, jossa hän tekee myös väitöskirjaansa erityispedagogiikasta aiheenaan lapsen lukemis- ja laskemisongelmien välinen suhde.
Reikerås on työskennellyt yli 15 vuotta lasten parissa ja tutkinut lasten matemaattista kehitystä, ja hän on kirjoittanut aiheesta lukuisia artikkeleja ja kirjoja. Hän on valmistunut maisteriksi matematiikka pääaineenaan ja työskennellyt matematiikan parissa opettajankoulutuksessa vuodesta 1990.